sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Eläimiä katsomassa

Viime viikolla oli aivan ihanan aurinkoisia päiviä, niin päätimme lähteä käymään Sinkkolan Kotieläinpihassa tytön ja tämän ukin kanssa. Kotieläinpihassa pystyy näkemään perinteisiä maatilan eläimiä, kuten possuja, lampaita, kanoja, kukon ja pupuja. Ensimmäistä kertaa M näki eläimiä, ja tyttö olikin melko innoissaan kyseisistä eläimistä, varsinkin possuista.



Sinkkolan kotieläinpiha on kuin pieni maatila keskellä kaupunkia. Olen lukion aikoihin asunut sitä vastapäätä, mutten kuitenkaan ikinä ollut käynyt katselemassa eläimiä taikka katsomassa teatteria, vaikka mahdollisuus olisi ollut.



Uskon, että tulemme varmasti käymään siellä uudelleen. Etenkin silloin, kun M on jo vähän vanhempi. Ja varmasti tullaan käymään myös eläintarhoissa ihmettelemässä jännittäviä eläimiä, joita ei välttämättä luonnossa tapaisi.



-Salla

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kun äitiysloma loppuu

Eilen oli äitiyslomani viimeinen päivä. Se tuli vähän yllättäen. Vietimme sen aamupäivällä ystäväni seurassa ja iltapäivällä menimme käymään satamassa katselemassa maisemia ja syömässä jäätelöt. Oli ihanan lämmintä, ihan kunnon kesäfiilis! Ihana toukokuun viimeinen päivä.



Mitäs nyt sitten äitiysloman jälkeen? Ajattelin olla kotosalla vähän aikaa, M kasvaa kuitenkin nopeasti ja haluaisin olla paikalla kaikissa ensihetkissä. Rauhassa etsin töitä, enkä kiirehdi minnekään. Yritän nauttia kesästä, olemme ensimmäistä kertaa (muistaakseni) yhtä aikaa kesälomalla miehen kanssa.


Äitiysloman päättyminen tuntuu vähän haikealta, se on mennyt niin nopeasti ohi. Paljon on tapahtunut noiden muutaman kuukauden aikana, ja tyttö on taas lähempänä vuoden ikää. Tästähän ne kaikki varoittelivat, vauvavuosi menee niin huimaa vauhtia, siitä pitäisi muistaa nauttia.


Jotenkin tuntuu, että ihan tytönkin takia tästä kesästä tulee mielenkiintoisin pitkään aikaan. Muutamat häät on tiedossa (joista yhdet ovat siskoni häät), ja haluaisimme käydä tytön kanssa kesälomareissulla, vaikka vielä niin pieni onkin.


Aurinkoista kesää, ja hyvää kesäkuun ensimmäistä kaikille! Tehdään tästä kesästä unohtumaton <3

-Salla

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Taas vuoden vanhempi

Viime kuussa täytin taas vuoden enemmän. Juhlimme siskoni kanssa syntymäpäiviä perheen kesken meillä, hyvän ruuan ja seuran merkeissä.


Syntymäpäiviemme kunniaksi ajattelin leipoa meille suklaakakun mansikkatäytteellä. Täytteen reseptin löysin täältä, ja vähän jännitin sen tekemistä. En ollut aikaisemmin käyttänyt vaniljakreemijauhetta, joten mietin miten se toimisi. Ja taisin tekovaiheessa laittaa sitä ohjeen suositusta enemmän, hups. Mutta kakusta tuli herkullinen (muttei liian imelä) kaksi kerroksinen kakku, ja tein myös toisen yksikerroksisen kakun varalle. Tämä kakku saatiin syödä sitten seuraavalla viikolla kahvipöydässä.


Ensi vuonna osaan varmasti kakun teonkin jo paljon paremmin. Ennen sitähän on tosiaan M:n syntymäpäivät syyskuussa, johon ajattelin kanssa itse väkertää kakkuja. Ihana päästä ideoimaan tytön synttäreitä!

-Salla

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Ensimmäinen äitienpäivä

Se oli elämäni ensimmäinen äitienpäivä. Viime vuonna sitä niin kovasti odotin, kun olin raskaana, ja nyt sain sen kokea. M herätti meidät jo puoli kahdeksan aikaan, mutta sain jäädä nukkumaan kun mies meni vaihtamaan vaippaa ja antamaan neidille aamupuuroa. Kun heräsin, sain aamiaisen sänkyyn, ja sain kaikessa rauhassa syventyä some-maailmaan ennen neidin ensimmäisiä päikkäreitä.


Mummojen luona olimme käyneet jo torstaina ja perjantaina, joten saimme viettää ihanaa perhepäivää ihan keskenämme. Kävimme ulkona kävelyllä ja katsoimme jääkiekon MM-kisoja (tai ainakin mies katsoi). Oli kyllä ihana päivä <3

Tämä miehen tekemä aamiainen on aika ihana :) <3


Olen kyllä kiitollinen joka päivä, että saan olla ihanan tyttöseni äiti. Sekä kiitollinen myös omasta äidistä, joka on apuna ja kuuntelee. Hyvää äitienpäivää (näinkin myöhässä) kaikille äideille! <3

-Salla

tiistai 10. toukokuuta 2016

Seitsemän kuukautta

Tämä kuukausipostaus on nyt odottanut vuoroaan jo jonkin aikaa, ja tällä viikolla neitikin täyttää jo kahdeksan kuukautta, hups. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ! :)

M täytti siis jo seitsemän kuukautta! Taas on yksi kuukausi mennyt nopeasti, ja kohtahan meillä asustelee jo taapero. Mitäs on tapahtunut tässä kuukauden aikana?

M viihtyy enemmän lattialla, tykkää siellä möyriä ja myllertää. Mahallaan viihdytään, ja jopa vähän taakse päinkin on menty. Onneksi vauhti ei ole vielä niin huima, ettei tarvitse miettiä minne tyttö hävisi leikkimatolta, kun käy pikaisesti vaikkapa keittiössä.


Uusia mittoja emme tältä kuukaudelta saa, koska seuraava neuvola on vasta 8 kk -neuvola nyt toukokuussa. Tyttö kuitenkin mielestäni jo painaa yli yhdeksän kiloa, ja käyttää 74-80 -kokojen vaatteita. Tyypillistä meille on, että neidin bodyt jäävät pituuden puolesta liian pieniksi.

Puolen vuoden iässä otimme tytön ruokavalioon puuron soseiden lisäksi. Nyt meillä syödäänkin komeat neljä ateriaa päivässä (tosin määrät eivät ole puolta pilttipurkkia isompia, puuroakin menee puoli desiä). Ruuan määrä tulee varmasti nyt lähiaikoina kasvamaan, kun tyttö kasvaa paljon ja alkaa liikkuman enemmän. Näiden lisäksi syödään aina maitoa (ja maitoa syödään meillä myös muutenkin kuin kiinteiden kanssa), ja yösyötötkään eivät ole meillä loppuneet, vähentyneet vain.


Semmoinen pikku tyttönen täällä asustelee. Huomenna meillä on siis tosiaan 8 kk -neuvolalääkäri ja saadaan siellä uudet mitat. Jännittävää saada tietää, miten paljon tyttö on kasvanut, kun pituutta tuntuu neidille tulleen ihan kamalasti lisää. Varmasti tulee tulevaisuudessa kasvamaan pidemmäksi kuin minä, jos yhtään isäänsä on tullut.

-Salla

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Ensimmäinen flunssa

Meillekin rantautui flunssa. Toissa sunnuntaina neidillä alkoi nenä vuotaa reippaasti ja maanantaina kuumekin nousi. Tyttö oli selvästi itsekin hämillään, että mikäs minua nyt vaivaa. NenäFrida oli meillä ahkerassa käytössä, ja tyttö alkoi välillä nenän putsaamista vastustelemaan.


Kaksi päivää nukuttiin päikkärit jomman kumman vanhemman sylissä, kun sänky ei kelvannut. Tämän flunssajakson aikana meillä nukuttiin myös kaksi yötä ihan koko yö syömättä ja tyttö heräsi vasta aamulla kuuden aikoihin tankkailemaan. Oli kyllä ihana saada itsekin nukuttua kahden huonosti nukutun yön jälkeen.

Jotenkin koin sydäntä murskaavana pikkuisen sairastelun, onhan hän vielä niin pieni ja reppana. Onneksi kuume kuitenkin kesti vain päivän ja nuhakin alkoi loppuviikosta helpottamaan. Tyttö onnistui kuitenkin sairastuttamaan koko perheen, mies oli myös sairas viime viikolla, ja minulle flunssa pamahti vappuiltana. Ja nuhaa ei auta yhtään ulkona leijaileva siitepöly, athsii !

Näitä flunssia tulee varmasti paljon lisää, ja varmaan joka kerta ottaisin sen itselleni tytön sijaan. Nyt on siis ensimmäinen flunssakin koettu.

-Salla

P.s: Onpa ihana ilma! <3 M:n kuukausipostaus on tulossa, kuvat enää uupuu. Seitsemän kuukautta jo (kohta kahdeksan), huhhu!

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Tytölle takki

Nyt kun kevät on tullut, olen huomannut tytöllä olevan vähän kuuma äitiyspakkauksen kevyt toppapuku päällään. On meillä toki välikausihaalari olemassa, mutta se on vielä iso (toivottavasti ensi syksynä sopii). M on aina ollut sellainen, jolle tulee helposti kuuma, joten ulos pukemisen suhteen olen ollut välillä erittäin epävarma.

Tarkoitus olisi siis tehdä neitoselle joku ihana kevät/kesä (Suomen kesä...) takki. Pinterestistä olen katsellut muutamia inspiroivia kuvia, ja tällaisia löytyi:

278 Mackenzie Gathered Jacket (3Y ~ 7Y) PDF Pattern:
Kuva täältä

Little+Me+Quilted+Jacket,+Top+&+Leggings+(Baby+Girls)+available+at+#Nordstrom:
Kuva täältä

Mini Boden 'Pretty' Quilted Corduroy Jacket (Baby Girls & Toddler Girls) available at #Nordstrom:
Kuva täältä

Kuvien takit ovat malleiltaan ihania, ja osaisin hyvin kuvitella neidin pukeutuvan näistä aivan jokaiseen. Erityisesti pidän ylimmästä takista, joka on jopa ihan tuollaisenaan jo aika herkku. Kankaat meiltä siis jo löytyy, ja takista tulee vaaleanpunainen.

Pitääkin sitten alkaa metsästää sopivia kaavoja, ehkä sen myötä myös takin malli selkenee. Aurinkoista päivää teille kaikille ! :)

-Salla